keskiviikko 27. elokuuta 2014

Paapa palaa näyttelytauolta!

Hei vaan kaikki! Paapa-koiralle kuuluu oikein hyvää, vaikka meitä ei ole paljon maailmalla näkynyt. Kuuma kesä pakotti hieman Paapan hidastamaan tahtia, mutta nyt ollaan taas pirteitä ja elinvoimaisia. Mitään erityistä vaivaa tai kremppaa ei kesällä ollut. Kuumalla Paapa vaan viihtyi viileässä ja aktivoitui vasta iltahämäriä kohden. Paapan kesä kului kavioeläimiä valvoessa, kun pihan valtasivat Vuokko Vuonohevonen ja Nappi-heppa. Nyt syksyn tullen Paapa on käynyt ahkerasti sieni- ja marjametsällä. Hieman mejäilyäkin on ehditty harrastaa eikä jäljellä ikä näy lainkaan, jos se nyt kuumalla vähän onkin ollut näkyvissä! Ohessa hieman kuvia kesän seikkailuista.





Takaisin kehiin

Mutta sitten takaisin otsikon aiheeseen. Eli Paapaa tullaan vielä näkemään näyttelykehissä. Virallisten koitosten suhteen pidetään vielä radiohiljaisuutta, mutta kaikkien aikojen ensimmäisessä Akita Open Show:ssa Paapa-koira tulee näillä näkymin esiintymään. Katso ohessa mainos tulevasta spektaakkelista!

Kutsummekin kaikki Paapan ystävät lämpimästi tervetulleiksi Lopen Räyskälään 19.10.2014. Vietetään ikimuistoinen, lämminhenkinen päivä Akita ry:n 25-vuotisjuhlien, vuosikokouksen ja Open Shown sekä kisailujen ja ystävien tapaamisen merkeissä. Räyskälässä nähdään!


www.akitayhdistys.fi

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Paapan vinkit osa 5 - Näyttelyyn ilmoittautuminen

Paapa tykkää koiranäyttelyistä
Eesti Voittaja 2011
Melko usein meiltä kysellään kaikenlaista näyttelyistä. Paapan vinkit on jatko-bloggaus, jossa kertoillaan miten Paapan kanssa toimitaan. Paljastamme jokaisessa osassa muutaman salaisen aseenkin. Paapa ei mene väittämään, että vinkit toimivat kaikilla akitoilla muista roduista puhumattakaan. Jekku-akitaan nämä konstit ovat kuitenkin tehonneet ja tällaisia meidän kokemuksemme ovat..

***
Lukijoiden toiveesta Paapan vinkeissä käsitellään seuraavaksi näyttelyihin ilmoittautumista. Paapa kertoo millaisia näyttelyitä Suomessa järjestetään ja miten ilmoittautuminen hoituu käytännössä. Lisäksi paljastamme joitakin linkkejä ja muita lähteitä, joista pääset selailemaan Suomen näyttelytarjontaa. Ulkomaan näyttelyihin ja niihin ilmoittautumiseen tutustummekin aivan omassa Paapan vinkkien osassa.

Epäviralliset näyttelyt

Epävirallisia näyttelyitä ovat match showt, open showt ja pentunäyttelyt. Epävirallisten näyttelyiden tarkoitus on toimia näyttelyihin harjoittelemisen areenoina. Match ja open show:n ilmoittaudutaan yleensä paikan päällä. Ennakkoilmoittautuminen on kuitenkin lisääntynyt erityisesti open show:n. Poikkeuksena pentunäyttelyt, jotka muistuttavat eniten virallisia näyttelyitä ja niihin ilmoittaudutaan etukäteen järjestäjän ohjeiden mukaisesti.  

Tietoa pentunäyttelyistä löytyy Kennelliiton sivuilta. Yleensä pentunäyttelyt ovat kaikkien rotujen näyttelyitä.Kennelliitolla on olemassa epävirallisten koiranäyttelyiden järjestämisohjeet, joita pentunäyttelyissä noudatetaan. Pentunäyttelyissä tuomarina voi olla henkilö, jolla ei ole (vielä) rodun arvosteluoikeutta, mutta hänen katsotaan tuntevan rotu riittävän hyvin. Pentunäyttelystä saa kirjallisen arvostelun ja siellä järjestetään RYP sekä BIS kehät. Pentunäyttelyiden luokat ovat 5-7kk ja 7-9kk. Kuten virallisissa näyttelyissä, urokset ja nartut arvostellaan erikseen. Urosten luokkien jälkeen järjestetään rodun paras uros kilpailu, jonka jälkeen arvostellaan nartut ja paras narttu kehä. Tämän jälkeen valitaan sukupuolten parhaista ROP ja VSP pentu. ROP-pentu jatkaa ryhmä paras kehään, jossa sijoitetaan neljä parasta ja näistä ensimmäinen jatkaa BIS kehään.


Match show:sta eli mätsäreistä löydät tietoa näyttelyn järjestäjän kotisivuilta, koira-aiheisilta internet-sivuilta sekä seuraamalla paikkakuntasi ilmoittelua. Hyviä paikkoja bongata mätsäreitä ovat ainakin lemmikkitarvikeliikkeiden ilmoitustaulut sekä koirat.com verkkosivusto. Mätsäreihin ilmoittaudutaan tavallisesti ennen kehien alkua paikan päällä. Viime vuosina ennakkoon ilmoittautuminen on yleistynyt sillä kauniina päivänä mätsärien osallistujamäärät voivat paisua melkoisiksi ja paikkansa varmistamiseksi voikin ilmoittautua etukäteen. Mätsärien hinnat vaihtelevat 5-15 euron välillä. Mätsäreissä kilpaillaan tavallisimmin luokissa pennut (alle 1v), pienet aikuiset (alle 40cm), isot aikuiset. Toisinaan mätsäreissä voidaan järjestää luokkia veteraaneille, monirotuisille sekä lapsi ja koira tai junior handler kilpailuja. Tuomarina toimivat koiraharrastajat kuten kasvattajat, näyttelyharrastajat jne. Ompa tuomareina nähty eläinlääkäreitä, koirahierojia, eläintenhoitajia jne. Mätsärien arvostelussa painottuvat tavallisimmin koiran esittäminen ja esiintyminen rotutyypillisyyden sijaan. Mätsäriin voikin osallistua myös moniMätsäreillä koiraharrastusyhdistykset usein tukevat omaa toimintaansa, projektejaan tai jotakin hyväntekeväisyyskohdetta.


Open show tapahtumia järjestävät tavallisimmin rotuyhdistykset. Nämä eivät ole virallisia näyttelyitä ja niissä voidaankin järjestää erikoisluokkia ym. järjestäjän toiveiden mukaan. Osallistujat voivat saada kirjallisen arvostelun. Open show säännöt ovat järjestäjäkohtaisia, mutta usein open show on enemmän näyttelyn kaltainen koirien arvostelutapahtuma kuin mätsäri. Kennelliitolla on olemassa epävirallisten koiranäyttelyiden järjestämisohjeet, joita useimmissa open show:ssa noudatetaan. Eräissä roduissa rotuyhdistyksen open show on aivan yhtä tärkeä tapahtuma kuin rodun erikoisnäyttely. 


Ryhmänäyttely

Ryhmänäyttely on nimensä mukaisesti FCI ryhmittäin järjestettävä näyttely. Näyttelyjärjestäjä ilmoittaa mitkä ryhmät tai ryhmä näyttelyssä arvostellaan. On mahdollista, että ryhmänäyttelyssä arvostellaan vain osa ryhmän roduista. Esimerkiksi akita kuuluu FCI ryhmään 5 Pystykorvat ja alkukantaiset tyypit ja joissain 5 ryhmän näyttelyissä arvostellaan vain suomalaiset rodut jne. Ryhmänäyttelyt ovat virallisia näyttelyitä, joissa jaetaan sertifikaatit, yksi per sukupuoli kussakin rodussa parhaalle ERI SA:n saaneelle koiralle, joka voi sertin vastaanottaa. Virallisissa näyttelyissä kilpaillaan luokissa jotka ovat pennut 7-9kk, juniorit 9-18kk, nuoret 15-24kk, avoin 15kk-, valioluokka, käyttöluokka ja veteraaniluokka yli 8v. Valio ja käyttöluokkaan vaaditaan niihin oikeuttavat tulokset, muut luokat rajoitetaan koiran iän mukaisesti. Rodut arvostellaan ensin omassa kehässään. ROP, ROP-kasvattaja ja ROP-veteraanit jatkavat ryhmäkilpailuun ja myöhemmin BIS-kilpailuun.

Tietoa virallisista näyttelyistä julkaistaan Koiramme-lehdessä, Kennelliiton nettisivuilla sekä näyttelyiden ja niiden järjestäjien nettisivuilla. Ryhmänäyttelyihin ilmoittaudutaan ilmoittautumisajan puitteissa tyypillisimmin joko postitse tai sähköisesti. Sähköinen ilmoittautuminen on varmasti helpoin tapa jos koirasi on Suomen rekisterissä. Ilmoittautuessa postitse käytetään Suomen Kennelliiton virallista ilmoittautumislomaketta. Sähköisen ilmoittautumisen kaavakkeet vaihtelevat näyttelyn järjestäjittäin. Tavallisesti sähköinen ilmoittautuminen maksetaan luottokortilla tai verkkomaksuna. Ryhmänäyttelyiden ilmoittautumismaksut vaihtelevat 40 euron molemmin puolin.

Näyttelyura voi olla helpointa aloittaa ryhmänäyttelystä jos sellainen sattuu lähellä järjestettävän. Tämä siksi, että ryhmänäyttelyt ovat usein pienimpiä, järjestetään ulkona ja täten koiralle stressittömämpiä tilanteita. Mikään ei kuitenkaan estä osallistumasta ekalla kertaa mihin tahansa viralliseen näyttelyyn. 

Kaikkien rotujen ja kansainväliset näyttelyt

Kaikkien rotujen (eli KR) näyttelyitä ja kansainvälisiä (KV) yhdistää se, että ne ovat virallisia näyttelyitä joissa arvostellaan yhden tai useamman päivän aikana kaikki rodut. Näyttely eroaa tässä ryhmä- ja erikoisnäyttelyistä. Molemmissa näyttelyissä jaetaan sertit ja KV näyttelyissä lisäksi kansainväliset sertit eli cacibit. Jotkin KV näyttelyt ovat Voittaja-näyttelyitä, joissa on lisäksi mahdollista saavuttaa titteleitä. Palaamme myöhemmässä Paapan vinkkien osassa titteleihin, valionarvoihin ja muihin meriitteihin joita näillä on mahdollista saavuttaa. 

Rodut arvostellaan omissa kehissään, arvosteluluokat ovat kuten ryhmänäyttelyissä. Roturyhmittäin järjestetään päivän päätteeksi ROP koirien ryhmäkilpailu, joiden voittajat jatkavat BIS-kehään. Yksipäiväisessä nöyttelyssä BIS kehä järjestetään ryhmävoittajien selvittyä, useampipäiväisessä näyttelyssä ryhmien voittajat kohtaavat viimeisen arvostelupäivän päätteeksi.


Erikoisnäyttely

Erikoisnäyttely on näyttely, jonka järjestää rotua edustava rotujärjestö tai rotua harrastava yhdistys. Erikoisnäyttely on virallinen näyttely, joten siellä jaetaan sertit. Erikoisnäyttely on useimmiten yksi rodun tärkeimmistä näyttelyistä vuosittain. Erikoisnäyttelyssä järjestetään virallisten luokkien lisäksi pikkupentuluokka 5-7kk (ks. pentunäyttelyt), pentuluokka 7-9kk sekä jälkeläisluokka ja parikilpailu. Pentuluokista valitaan ROP ja VSP pennut, joista ROP kilpailee BIS-pentu kilpailussa. Jälkeläisluokassa esitetään jalostuskoira 3-5 jälkeläisensä kanssa. Arvostelu tapahtuu kuten kasvattajaryhmien osalta. Parikilpailussa yksi esittäjä esittää kaksi saman rodun edustajaa uros ja narttu samanaikaisesti. Parin tulisi olla mahdollisimman yhdennäköinen (väritys, liikkeet jne.). Jälkeläisryhmät ja parit kilpailevat virallisten luokkien ohella BIS-kehässä. Lisäksi voidaan järjestää lisäkilpailuja kuten paras pää, kaunein väri jne. Näyttelyyn voidaan sallia osallistuminen myös ns. turistiluokassa, jolloin koiralla on jokin virallisissa näyttelyissä hylkäävä virhe. Turistikoirat arvostellaan virallisten luokkien ulkopuolella.

Erkkarin tuomareiksi kutsutaan yleensä rotua erityisen hyvin tuntevia tuomareita tai kasvattajia. Melko usein erkkarituomari kutsutaan rodun kotimaasta tai muutoin  ulkomailta. Rotua edustava yhdistys järjestää rodun erikoisnäyttelyn. Rotuyhdistys voi päättää järjestää näyttelyn yhdessä toisen yhdistyksen kanssa tai jonkin suuremman näyttelyn yhteydessä. Suuremmat rodut (rekisterimäärät) voivat järjestää useampia erikoisnäyttelyitä joissa jakaa sertejä. Tällöin yhtä erkkaria kutsutaan pääerikoisnäyttelyksi ja muut ovat vain erikoisnäyttelyitä. Akitojen erikoisnäyttely järjestetään SSKY:n (Suomen seurakoirayhdistyksen) pääerikoisnäyttelyssä. Tähän saattaa tulla muutos nyt kun Akita ry on akitan rotua harrastava yhdistys ja voi päättää erikoisnäyttelyn järjestämisestä itse. Akita erkkarissa virallisten luokkien lisäksi kilpaillaan kaunein väri -kilpailussa.


Hyödyllistä tietää sekä linkkejä

Muista tarkistaa jo ennen ilmoittautumista, että koirasi rokotukset ovat varmasti kunnossa. Näyttelypäivänä muista ottaa rokotustodistus mukaasi. Ilman ajantasaisia rokotuksia koiraa ei hyväksytä näyttelyalueelle. Ajantasaiset rokotussäännöt löytyvät aina Kennelliiton sivuilta. Huomioi antidoping -säännön rajoitukset koiran osallistumiselle näyttelyihin. Ajantasaiset antidoping -säännöt löytyvät Kennelliiton sivuilta samoin kuin lista lääkkeistä ja niiden varoajoista.

Mikäli koiraltasi on poistettu hammas/hampaita tai kivekset, muista ottaa näistä todistukset mukaan näyttelyyn. Vain Kennelliiton hyväksymä ja viralliselle kaavakkeelle tehty todistus kelpaa. Tuomarin on pakko ottaa huomioon kivestodistus, eikä koiraa voida hylätä jos kastraatiosta on esittää hyväksyttävä todistus. Todistuksessa eläinlääkäri toteaa, että koiralta on poistettu toinen tai molemmat kivekset terveydellisistä syistä niiden oltua normaalit ennen kastraatiota. Hammastodistukset tuomari voi halutessaan huomioida, jolloin koira voidaan palkita hylkäävästäkin hammaspuutoksesta huolimatta. Eläinlääkäri toteaa todistuksessa, että koiralla on hammaspuutos, joka johtuu hampaan poistosta, poisto on tehty terveydellisistä syistä ja sitä ennen hampaat olivat normaalit.

Kennelliitto - Koiranäyttelyt
Kennelliitto - Lomakkeet ja säännöt
Koirat.com - Tapahtumat


Salaiset aseet

SSKY pääerikoisnäyttely 2013
Tuomari Rune Fagerström
Erikoisnäyttelyt ovat tilaisuuksia joihin mennään tapaamaan tuttuja, näkemään koiria ja viihtymään rodun ihmisten kesken. Tunnelma on aivan erilainen kuin tavallisessa näyttelyssä! Kasvattajat järjestävät erkkareissa kasvatti- ja pentuetapaamisia. Lisäksi paikalla näkee monesti myös ihmisiä koirineen tai ilman, joita ei ole ilmoitettu näyttelyyn. Erikoisnäyttelyt ovat myös hienoja tilaisuuksia analysoida rodun tilaa ulkomuodollisesti, sillä erkkareissa on useimmiten huomattavasti enemmän osallistujia kuin tavallisissa näyttelyissä. Näyttelyn palkintoihin ja ruusukkeisiinkin on usein satsattu tavallista enemmän. Suurempien rotujen erkkarien yhteyteen on tyypillistä järjestää luentoja ja/tai iltaohjelmaa esim. illallisen merkeissä. Erkkari voidaan järjestää rotuyhdistyksen muun tapahtuman yhteydessä kuten kesäpäivät tms. Erkkari on näyttely, joka kannattaa kokea - vaikka turistina!

Älä missaa seuraavia osia Paapan vinkeistä!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Tallinnan Voittaja 2014

Handlerinplantun aikataulujen yhteensopimattomuuksien vuoksi Paapa ei päässyt
Paapa arvosteltavana.
Kuva: Riina Haapakallio
Suomessa alkuvuonna yhteenkään näyttelyyn. Turkuun oli ilmoitettu, mutta jouduttiin jäämään hautajaisten takia pois. Paapa oli täydessä iskussa, mutta meinattiin että mennään aina vaan joku toinen kerta. Sitten sitä sopivaa näyttelyä ei vaan löytynyt, joten suunnaksi otettiin Eesti ja Tallinna Voittaja 12.-13.4.  Tuomari oli jo etukäteen tiukaksi tiedetty shiba kasvattaja Christen Lang Norjasta. suomalaisväriä edustivat Paapan lisäksi akitaneito Misla sekä shikoku Sadako. Meidän joukkueessa reissasivat tällä kertaa Paapa koiran lisäksi mäyräkoirat Hippa ja Eki.

Nappisuunnitelma

Kun tuo handleri nyt haluaa, niin kerrotaan sitten meidän matkustussuunnitelmien salat. Matkaan perjantaina iltalaivalla, Viikkari tietenkin koska haluttiin buffaan. Yö laivassa ja klo 7 koirien kanssa pitkälle lenkille meren rantaan näyttelypaikan läheisyyteen. Kahdeksalta kauppaan heti ovien avauduttua eväitä ostamaan. Siitä on hieno näyttelypäivän aloitus tehty. Ei stressiä hotellien ja auton pakkaamisen sekä purkamisen kanssa.
Kuva: Riina Haapakallio


Kuva: Riina Haapakallio


Kehän laidallakin oli oikein hyvin tilaa kun näyttelypaikalle menee aamuvarhaisella. Luettelosta selvisi että vastus tulee olemaan melkoinen. Eestistä akita herra Mitsukuni, Liettuasta ystävämme punaiset huippuakitat sekä muutama Venäjän vahvistus. Siinä oli herra Langin päivän akita-kattaus. Tuomari oli erityisen tarkka koirien luonteista sekä hännistä. Niiden piti olla selän päälle kiertyneinä koko arvostelun ajan jos mieli ERI SA:n saada. Liikkeiden arvostelu pienessä liukkaassa kehässä olikin lähestulkoon mahdotonta, mutta kyllä Paapa niistä sai kehuja. Häntä oli se mihin tittelinmetsästys kaatui. Tuomari kehui kovasti kun on hyvässä kunnossa ja hienossa karvassa, mutta häntä vaan ei tänään pysy ylhäällä seistessä. Kiitti vielä lopuksi, että oltiin tultu kehään ja että on ilo nähdä hyväkuntoinen iäkäs veteraani. Oikeassahan tuo oli. Tuloksena kuitenkin ERI, vaikka SA jäi puuttumaan. Mislalle kehästä EH ja kehotus karvan kasvatukseen sekä kehittymiseen. Voiton veivät odotetustikin Liettualaiset.
Jikino Kensha No Tyrande eli Misla
Kuva: Riina Haapakallio


Paapa jekkuilee kehässä.
Kuva: Riina Haapakallio

Sadako debytoi

Sadakon ensimmäinen junioriluokan esiintyminen ulkomailla, tosin suomalaisella tuomarilla Markku Mähösellä sujui vahvasti. Rodun ainoana edustajana Sadako vei kaiken mahdollisen. JUN ERI1 SA PN1 ROP ROP-JUN JUN-SERT ja Tallinnan Juniorivoittaja ja Voittaja 2014. Handlerin jännityksestä huolimatta Sadako tuntui tietävän mitä kehässä tehdään. Neiti malttoi seistä ja liikkui kauniisti. Noin kehän laidalta katsottuna handleri saisi vaan lopettaa hössötyksensä ja antaa toisen esiintyä. Kymmenen vuoden kokemuksella sitä kyllä näkee koska koira on näyttelykoira. Onnea ja menestystä vaan termiitti!
Supassion's Aimi Sadako
Kuva: Manta Pihala

Valokuvia ja shoppailua

Koska meillä ei ollut ketään isoon kehään vietävää, päätimme päivän valokuvassessioon. Äärettömän tylsää jos joukkueen akitakokoonpanolta kysytään. Kuvista ei tullut oikein mitään. Onneksi seuraava vaihe miellytti Paapa-koiraa enemmän. Lepäilyä autossa sillä välin kun kaksijalkaiset olivat shoppailemassa kangaskaupoissa sekä tietysti hakemassa kunnon eväät kotimatkalle. Ja autoa sai vahtia kuten aina Baltian reissuilla, mahdollisimman kovaäänisesti. Mahtavaa kun pääsee välillä toteuttamaan itseään!

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Liettuan Voittaja & Vilnius cup 2014

Paapa koira kävi päättämässä Liettuan näyttelymatkailunsa voitokkaasti 8.-9.3.2014 järjestetyissä kv- näyttelyissä. Liettuan Voittaja ja Vilnius Cup -näyttelyt järjestettiin Vilnassa Litexpo -messukeskuksessa perinteiseen tapaan. Ihaninta Liettuan matkailussa eivät kuitenkaan ole tuttu näyttelypaikka tai edulliset shoppailumahdollisuudet, vaan ihanat ystävämme Lina ja Vaida.

Perinteet velvoittavat

Matkalla Tiinan ja Janin sekä mäyräkoirien kanssa. Yöpyminen oli tällä kertaa järjestetty siten, että Lina antoi meille asuntonsa kokonaan käyttöön. Iltasella vielä ystävällisesti vei nuo ihmiset ulos syömään joten koko kämppä oli koirien valtakuntaa. Kiitos Lina mahtavasta vieraanvaraisuudestasi!

Jotain erilaistakin tässä reissussa oli, sillä pitkään palvellut näyttelymatkailuautomme päätyi vaihtohalliin vähän ennen matkaa. Niinpä pakkaamisen kanssa piti olla hieman huolellisempi. Mahduimme kuitenkin kuulemma ihan kivasti Tiinan farmariin. Kaksijalkaisten mukaan menin pilaamaan reissun paras matkustaja kisan mahdollisuuteni jo ennen Helsinkiä. Minkäs sille mahdan, että lämpimässä ja ahtaassa tilassa akita kuolaa... Ja laivassa kun tulee aika pitkäksi on pakko käydä tutkimassa etupenkin matkustusmukavuus.. sekä kuolata vähän ratillekin. Noh, olen jo luovuttanut koko typerän kisan suhteen olen kuulemma iso ja hieman hankala esim. lenkkeillessä. Minkä sille mahdan että minun on SAATAVA suojaisa metsä missä riittävästi aluskasvillisuutta ilman häiriöteijöitä ja tuijottaa ei saa. Typeriä näyttelyvalintoja kun eivät tarjoa sellaisia järjestäjän puolesta!

Näytelmiä

Hoidin  homman kotiin molempina päivinä. Tuloksena molemmilta päiviltä ERI1 SA ROP-VET ja ROP-3. Tuomarit kehuivat sitä miten hyvässä kunnossa olen vanhukseksi. Näytin molemmille kieltä ja mussutin tyytyväisenä lihapullani. Minäkö muka vanhus! Tuomareina olivat lauantaina tuomarimuutoksen jälkeen venäläinen rouva sekä sunnuntaina tsekkiläinen Iuza Beraze.  Molempina päivinä voitto meni Liettuaan. Siellä alkaa olla huippukova taso akitoissa. Onnistuneita tuonteja Venäjältä ja Japanista sekä tasokasta omaa kasvatusta. Punaisia akitoja tosin kaikki joten sain yksin edustaa raitapaitoja. Lauantailta minulle tietenkin myös uusi veteraanititteli Liettuan veteraanivoittaja 2014. Isoihin kehiin ei jääty kumpanakaan päivänä sillä rotukehät olivat aikaisin aamulla, eikä ketään huvittanut jäädä odottelemaan näyttelypaikalle iltaan saakka.

Haikeat jäähyväiset

Paluumatkalle lähdettiin sunnuntaina heti näyttelyn jälkeen ja varattiin matkalta hotellihuone Tallinnasta. Jossain Latvian paikkeilla nuo keksivät vaihtaa paikkoja. Handlerinplanttu siis kuskin penkille ja minä jouduin istumaan Janin vieressä takapenkillä. Tämmöinen peli ei muuten vetele joten menin siis istumaan eväskassin päälle toiseen reunaan takapenkkiä. Siitäs saitte! Toinen kaksijalkaisten mahtava suunnitelma oli jättää minut nukkumaan takapenkille ikkuna raollaan hotellin parkkipaikalle. Minäpä kostin kuolaamalla ja huurustamalla akita läähällä koko auton ja nukuin takaluukussa kaikkien tavaroiden päällä. Aamulla klo 7 laivaan ja siitä kotia kohti. Yöllisten puuhastelujeni jälkeen olin sen verran väsynyt, että vain nukuin laiva- ja kotimatkan ajan. Jälleen kerran reissusta ei ole yhtään kuvaa. Meillä menee aika ihan täysin seurustelemiseen - koirien ja ihmisten kanssa. Loppuaikana on pakko yrittää nukkuakin.

Tämä oli Paapa koiran viimeinen matka Liettuaan. Huipulta on hyvä lopettaa, enkä oikein jaksa noita pitkiä reissuja enää istua autossa. Näyttelyyn on yhä huippukivaa mennä ja jotta asian tila säilyy tällaisena jatkossakin pysytään lyhyemmällä etäisyydellä kotoa.
Mikä olisikaan paras tapa lopettaa tätä blogi postausta kuin kuva ehdottomasta huippuhetkestämme Liettuassa
Kaakkomäen Kouji RYP-5!
Thank you Lina and Vaida for all your hospitality during the past years! Please come to Finland to some dog shows so that we can return the favor!

perjantai 21. helmikuuta 2014

Näyttelyvuosi 2013

Vuoden näyttelyt ovat nyt takana ja Paapa-koira voi olla melkoisen ylpeä suorituksistaan vuonna 2013! Onkin aika vetää yhteen miten näyttelyvuosi oikein sujui. Akita ry:n Vuoden Voitokkain -kilpailun tulokset ovat nekin selvillä ja Paapanen sai hienon tunnustuksen esiintymisistään näyttelyissä sitäkin kautta.

Vuoden Voitokkain Veteraani

Akita ry:n Vuoden voitokkain veteraani -kilpailu oli luonnollisesti koko näyttelyvuoden päätavoite. Ja hienostihan Paapa-koira sen hoiteli. Kilpailussa otetaan huomioon ROP/VSP-VET sijat sekä BIS-VET kehien sijoitukset Suomen näyttelyistä. Vuoden aikana Paapanen keräsi huimat 50 pistettä, ollen viidessä kansainvälisessä näyttelyssä ROP-VET. Akita ry:n kilpailuun voivat luonnollisesti osallistua vain yhdistyksen jäsenten koirat. Kaikkien Suomessa veteraanikehissä esiintyneiden akitojen joukostakin Jekku oli selvästi Voitokkain Veteraani! 


Yhteensä veteraanituloksia vuonna 2013 kertyi seuraavasti:
·         Ryhmänäyttelyistä 1x ROP-VET
·         Kaikkien rotujen näyttelyistä 2x ROP-VET
·         KV-näyttelyissä 1x VSP-VET, 9x ROP-VET
·         lisäksi 3x ROP-VET ulkomailla, LTVV-13 ja EEVV-13 tittelit sekä kerran 7 parhaan joukkoon jatkoon BIS-VET-kehässä yksipäiväisessä KV-näyttelyssä

Vuoden Voitokkain Akita

Näyttelyvuosi sujui 10-vuotiaalta sen verran hienosti, että hyvää sijoitusta aavisteltiin myös Vuoden Voitokkain kisasta. Huomioon otetaan siis PU/PN, VSP ja ROP sekä RYP- ja BIS-sijoitukset viidestä parhaasta Suomen näyttelystä. Uskomaton saavutus se silti oli, että reilusti veteraani-ikäinen Jekkunen ylsi kokonaiskisan sijalle 4, ollen Vuoden 2013 Voitokkain uros-akita. Kun otetaan huomioon kaikki Suomessa näyttelyissä käyneet akitat, oli Paapan sijoitus silti 6. ja edelle meni vain yksi urosakita. Voiton Akita ry:n kisassa veivät nuoret tyttöset, jotka vasta keräsivät kuluneena näyttelyvuonna Suomen muotovalion arvoon oikeuttavia sertejä. Kaikki kunnia toki ihanaisille leideille, jotka ovat tunnustuksensa ansainneet upean näyttelyvuoden päätteeksi!


Paapan PU ja ROP/VSP sijoitukset vuonna 2013:
·         Ryhmänäyttelyistä 1x ROP
·         Kaikkien rotujen näyttelyistä 1x VSP
·         KV-näyttelyistä 2x PU3, 4x PU2, 2x VSP, 1x ROP
·         lisäksi ulkomailta 1x PU2 Eestissä ja Liettuassa 2x sijoitus ROP-kehästä

Tämän kuvan myötä kiitokset kaikille teille, jotka olette olleet mukana
Paapan matkassa kuluneena näyttelyvuonna 2013!


Paapanen juhlistaa voitokasta näyttelyvuottaan parhaillaan pohjoisen kylmyydessä näyttelyturkkiaan kasvatellen. Tämä vuosi otetaan kuitenkin päättynyttä vuotta rauhallisemmin. Seuraavat näyttelykäynnit sijoittuvat huhujen mukaan ulkomaiden Voittaja-näyttelyihin, mutta vielä näemme myös Suomen näyttelykehissä!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!

Tämän viestin myötä haluamme toivottaa kaikille kippuroille omistajineen Rauhallista Joulunaikaa ja Menestyksekästä Tulevaa Näyttelyvuotta 2014! Muistakaahan nauttia joulun tuoksuista, jouluruuista ja lahjapaketeista sekä tietenkin kiireettömästä joulunajasta oman perheen kanssa.

Kiitokset Riina Haapakalliolle Paapan joulumainoksen sekä meidän perheen joulukorttien taitosta ja painosta. Näin syntyi Paapa-koiran joulutervehdys...

Malli ja kuvaussihteeri valmistautuvat

Valot, kamera, lihapullat ja käy..!
Hieman keskustelua käytöstavoista ;)

Otto 1

No juu tämähän hoituu, tuumi Paapa

Enkö olekin melko komea?

 Sitten tonttulakki mukaan kuviin

Onks tää ny mukamas hyvin?

Joo, en mä nyt jaksa, tarviin lihapullan!

Käviskö istuen?

NYT niitä lihapullia!

 Otto 3

Tännekö sä sen lihapullan laitoit?

Teen selvää tästä joulutontusta..!

Minne se nyt meni..?

Täällä allako??

En jaksa enää, meen piiloon...

Ai tätäkö sä tarkotit??

Ja tässä lopputulos




tiistai 17. joulukuuta 2013

Voittaja-näyttelyt 13.-15.12.2013

Voittaja-näyttelyt eivät menneet Paapan osalta aivan niinkuin Strömsössä. Johtuen tietysti kovasta vastuksesta! Paapa-koira sai tyytyä joka päivä urosveteraanien kilpailuluokan toiseen sijaan. Rodulle näyttelyt olivat kuitenkin melkoinen menestys, niin monta hienoa kippurahäntää saimme nähdä kolmena päivänä Helsingin messukeskuksessa. Voittaja näyttelyt kruunasi kasvattaja-tuomari Nikos Vazakisin arvosteleminen Pohjoismaiden Voittajassa lauantaina.

Kaikkea sattui ja tapahtui

Homma alkoi perjantaina talvimyrskyn jälkeisenä aamuna. Matkaan lähdettiin hyvissä ajoin, mutta matkanteko tyssäsi 15 km päähän kotoa. Sähkölinjalle kaatunut puu tukki kantatien 54. Ja siitä alkoi puikkelehtiminen kohti Helsinkiä. Lopulta maailman pienintä kinttupolkua 2-tielle ja sieltä ensin aivan väärälle puolelle pk-seutua. Onneksi ehditiin juuri ja juuri! Mutta mieleen jäi se koiranäyttelyyn ajomatka...

Lauantaina ei valittu lainkaan Rop-veteraania, tuomari vain ravisteli päätään koko mamma ja paapa kerholle. Ensimmäisen kerran kävi mielessä poistua kehästä ilman arvostelua kun tuomarista näki heti ettei mitään ole hyvää tulossa. Kurja tilanne etenkin näillä näyttelymaksuilla. Arvostan kyllä tiukkaa tuomarilinjaa mutta pitäisi tuomarin silti muistaa tämän olevan harrastus ja omistajien maksaneen osallistumisesta - myös veteraanien.

Joka päivä syötiin hyvin mäyrien kehän laidalla piknik pöydästä, paitsi lauantaina jolloin akitat kesti
koko päivä eikä siis ehditty. Shoppailukin jäi vähälle huomiolle aiempiin vuosiin verrattuna. Perjantaina pelastettiin sentään eräs ystävämme kasvatin omistaja unohtamasta puolia palkinnoistaan. Hyvä tietää palkintojärjestelyt vaikka niitä itse ei tarvinnut käydä kuin katselemassa. Yhtä kaikkia tuomareita miellyttävää akitaa ei ollut, joten tittelit ym. saavutukset jakautuivat ihan kivasti akitaksien kesken.


Onnittelut kaikille uusille Voittajille! Kyllähän niitä titteleitä Suomeenkin saatiin ja suomalaisille kasvateille.

Näyttelytulokset

Helsinki KV (Voittaja) 14.12.2013 Judge Saija Juutilainen, Finland

Urokset / Males:
Jikino Kensha No Malfurion JUN EH2
Lryo Tokimitsu JUN ERI1 SA PU2 SERT, JV-13
Hiro Go Di Casa Saporito VAL ERI2 SA PU3 VACACIB
Viribus Unitis Uma Goten VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP, V-13
Kaakkomäen Kouji VET ERI2
Lei-Agari Almaju VET ERI1 VSP-VET, VV-13
Nartut / Bitches:
Asagiri No Kanako Go Shun’you Kensha JUN EH3
Hokuoukensha No Bara Go JUN ERI2
Jikino Kensha No Tyrande JUN ERI1 SA PN4 VASERT, JV-13
W’Natsuki Go Tomimopa JUN EH4
Vuorenvarman Yllätysvieras NUO EH2
Yuki Tenshi Akemi NUO ERI1 SA PN2 SERT VACACIB
Sachi Halne Wzgórze AVO H
Polyushka Tomimopa VAL EH3
Tartagal’s Kiseki-inu Go VAL EH4
Viribus Untis Uma Pan VAL ERI2 SA PN3
Vuorenvarman Tuhkimo VAL ERI1 SA PN1 CACIB VSP, V-13
Viribus Unitis Aetna VET ERI1 ROP-VET, VV-13

Helsinki KV (Nordic Winner) 14.12.2013 Judge: Nikos Vazakas, Greece

Urokset / Dogs:
Jikino Kensha No Malfurion JUN EH3
Lryo Tokimitsu JUN ERI2 SA PU4
Mitsuo Go Akagareno JUN ERI1 SA PU2 SERT, PohjJV-13
Rosia Kara Mitsukuni Go NUO ERI1 SA PU3 VASERT VACACIB
Viribus Unitis Mido Zagato NUO EH2
Viribus Unitis Mido Ascot AVO ERI1 SA
Hiro Go Di Casa Saporito VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP, PohjV-13
Razmus Akai Oujisama Go VAL ERI4
Viribus Unitis Minerva Kaoru VAL ERI2
Viribus Unitis Uma Goren VAL ERI3
Homarenshou Go Yamahan VET EH1
Kaakkomäen Kouji VET EH2
Lei-Agari Almaju VET H

Nartut / Bitches:
Asagiri No Kanako Go Shun’you Kensha JUN H
Hokuoukensha No Bara Go JUN EH4
Jikino Kensha No Shandris JUN ERI3
Jikino Kensha No Tyrande JUN ERI2
Megapolis Style Yuuka JUN ERI1 SA PN1 SERT VSP, PohjJV-13, PohjV-13
W’Natsuki Go Tomimopa JUN EH
H’Nana De La Vallee Des Samourais NUO ERI2
Vuorenvarman Yllätysvieras NUO EH3
Yuki Tenshi Akemi NUO ERI1
Viribus Untis Yua AVO H
Candida’s Aurora Borealis VAL ERI1 SA PN2 CACIB
Polyushka Tomimopa VAL EH
Tartagal’s Kiseki-Inu Go VAL EH
Viribus Unitis Uma Pan VAL ERI3
Vuorenvarman Kuokkavieras VAL ERI4
Vuorenvarman Nacho VAL EH
Vuorenvarman Tuhkimo VAL ERI2
Viribus Unitis Aetna VAL EH1


Helsinki KV (Helsinki Winner) 13.12.2013 Judge: Anna Albrigo, Italy

Urokset / Dogs:
Jikino Kensha No Malfurion JUN EH2
Lryo Tokimitsu JUN ERI1 SA PU2 VASERT, HeJW-13
Rosia Kara Mitsukuni Go NUO ERI1 SA PU1 SERT CACIB ROP, HeW-13
Homareunshou Go Yamahan VET ERI1 SA PU3 ROP-VET, HeVW-13
Kaakkomäen Kouji VET ERI2

Nartut / Bitches:
Asagiri No Kanako Go Shun’you Kensha JUN EH
Jikino Kensha No Shandris JUN EH3
Jikino Kensha No Tyrande JUN ERI1 SA PN2 VASERT, HeJW-13
Megapolis Style Yuuka JUN ERI2
W’Natsuki Go Tomimopa JUN EH4
Vuorenvarman Yllätysvieras NUO ERI2
Yuki Tenshi Akemi NUO ERI1 SA PN1 SERT CACIB VSP, HeW-13
Sachi Halne Wzgórze AVO EH2
Viribus Unitis Ren AVO EH1
Polyushka Tomimopa VAL ERI1 SA PN3 VACACIB
Tartagal’s Kiseki-inu Go VAL ERI1 SA PN4